maanantai 19. elokuuta 2013

Verhopohdiskelua

Olen tässä jo jonkin aikaa (tosin melko epäaktiivisesti) miettinyt, mitä noille meidän verhosysteemeille pitäisi tehdä. Niin kauan kuin olen tehnyt itse tehnyt päätöksiä kotini suhteen, ovat verhot olleet aina jonkinasteinen murheenkryyni. Tämä siis tarkoittaa varsinkin sitä, että niitä ostaessa kriteerinä on ollut mahdollisimman neutraali väri ja tyyli sekä edullinen hinta. Toisin kuin muiden kodin hankintojen suhteen, ei verhojen miettiminen ole koskaan ollut mitenkään mielipuuhaa, enkä ole jotenkin ikinä osannut ajatella verhoja osana kodin kokonaisuutta enkä oikeastaan ole koskaan niiden suhteen saanut minkäänlaista inspiraatiota, vaan ne, jotka meille ovat päätyneet, ovat valikoituneet ennemminkin sattuman kautta ja sitten vain jääneet paikoilleen.
Tässä kuvia nykytilanteesta verhojen suhteen.

Olohuoneen toiset verhot pidetään pääsääntöisesti kiinni, koska naapuritalo on niin lähellä, että muutoin olisi täysi näkyvyys meille sisään. Nämä ovat Ikean Bomull-verhot, ostettu n. 8 vuotta sitten. Muutama viikko sitten käytin nämäkin klorite-pesussa valkaisussa ja kyllä teki hyvää, vaikkeivät edelleenkään todellakaan ihan
puhtaanvalkoiset ole!


Makuuhuoneeseen vaihdettiin kesän alussa nämä tummat verhot unta helpottamaan. Nämäkin on hankittu useita vuosia sitten ja silloinkin käytettyinä kirppikseltä. Jotenkin ihastuin tuohon kukka-lintuaiheeseen, vaikka kullanväri ei yleensä niin miellytä...

Olohuoneen toinen ja keittiön ikkuna ovat tällä hetkellä tavallaan välivaihetilassa täysin verhottomina. Vaikka en mikään verhoexpertti olekaan, en olisi myöskään ikinä uskonut, että meillä ei jossain ikkunassa olisi ollenkaan verhoja. Näissäkin kyllä oli verhot, mutta kun laitoin ne pesuun, niin ehdin jo tottua tuohon verhottomuuteen, ja nyt se viehättää toden teolla enkä missään tapauksessa haluaisi tuohon enää verhoja - ainakaan toistaiseksi.

Jopa nuo putket ikkunoiden välissä ovat jotenkin hienot! Hullua? ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti